tiistai 17. marraskuuta 2015

tampereen ja tallinnan tuliaiset





Oli kyllä niin kivaa käydä Tampereen kädentaitomessuilla. Sain ihan hirveästi uutta innostusta kaikkeen käsillä tekemiseen, kun näki niin paljon ihania värejä, materiaaleja, hauskoja tuotteita. Ja tietysti ihmisiä, joilla oli päällään huimia itse tehtyjä vaatteita. Ihmismäärä ei kumma kyllä ahdistanut, mutta ihan oman jaksamisen kannalta kaksipäiväinen messureissu ei olisi mitenkään huono idea, kun nähtävää oli niin valtavasti. Ostokset olivat harkittuja ja hyvä niin, voi hyvillä mielin lähteä ensi vuonnakin. 

Ekana ostin saippua-alustan Birgitan pajasta. Alustoja oli messuilla tarjolla vaikka minkälaisia, tässä puhutteli väri ja hauska muoto. Ollaan luovuttu kotona kokonaan nestesaippuasta, sillä vaikka ei olla ikinä itse ostettu palasaippuaa, sitä on nytkin noin kymmenen palaa odottamassa käyttöä ja todella hitaasti palat kuluvat. Jostain sitä saippuaa on vain ilmestynyt joten käytetään sitä sitten.  

Messuiltiin kolmen hengen voimin ja loput ostokset tein vasta sitten, kun oltiin kierretty kaikki hallit läpi ja yksi oli jo lähtenyt kotia kohti. Lankavalta ostin kilon keltaista trikookudetta yhtä mattoviritelmää varten, ja Rintalan luomutilalta kaksi vyyhtiä Ilo ja Suru- sukkalankaa. Paksut sukkalangat alkoivat olla varastossani jo aika vähissä, joten nyt tuli täydennystä ja samalla myös värjättävää. 

Viikonloppuna käväistiin myös Tallinnassa meijän kivojen naapureiden kanssa. Tuliaisiksi toin taas neilikoita, toivottasti ne kestävät taas vähintään kuukauden. 

 

torstai 12. marraskuuta 2015

kuulumisia

Lueskelin vanhaa blogiani ja oli aika kivaa palata vanhoihin juttuhin ja tunnelmiin. Voisi kirjoitella vähän useammin niin on sitten myöhemminkin enemmän luettavaa ja kivoja juttuja tallessa, kun ei niitä aina muuten muista. 

Neuloin itselleni pari pipoa. Oranssi on Lett-Lopia, vihreä toimintansa lopettaneen Utunan suomenlammas-sukkalankaa, värissä Rauha&Toivo. Utunan lanka oli vyyhdillä kirkkaasti kaunein lanka, mitä ikinä olen omistanut, ja onneksi neulepinnastakin tuli kaunista. Ostin vyyhdin Sypressistä elokuussa 2009, kun olin käynyt kirjautumassa yliopistoon ja opiskelijaelämä oli ihan vasta aluillaan. Vasta nyt seitsemäntenä opiskeluvuonna raaskin avata tuon maailman kauneimman vyyhdin. 




Olen päässyt Kirjan vuoden lukuhaasteessa jo aika pitkälle, 50 teoksesta puuttuu enää seitsemän. Tässä muutama syksyn luetuista, joita kaikkia voin myös suositella.


Ruoka on juttu, josta olen viime aikoina innostunut yhä enemmän ja enemmän. Koska kirjoitan gradua kotona, olen siinä sivussa myös kokkaillut paljon ja kokeillut kaikenlaista uutta. Erityisesti olen innostunut erilaisista kasvisruuista ja käyttänyt paljon kurpitsaa. Mutta ravintoloissakin olen käynyt enemmän kuin yleensä, meille on muodostunut keskiviikosta sellainen päivä, jolloin käydään ravintolassa akselilla Alppila-Kallio-Hakaniemi. Ravintolassakäynti on kyllä yksi parhaita juttuja mitä kaupungissa voi tehdä tähän pimeään vuodenaikaan.


En ymmärrä, miten olin voinut olla yli kuukauden käymättä metsässä sieniä katsomassa, mutta maanantaina korjasin senkin asian. Pari korillista löytyi, toisen annoin vanhemmille ja toisen vien veljelle, kun omat varastot ovat vielä aika täynnä edellisvuotisiakin, mutta metsään oli kuitenkin päästävä.


Tänään on suuntana Tampere, ja huomenna siellä kädentaitomessut. Viimeksi olen ollut noilla messuilla niin kauan sitten kuin 2008. Odotan huomista innolla: ideoita, innostusta, värejä ja lankoja.

torstai 15. lokakuuta 2015

kävelemässä



Reilu kuukausi sitten saatiin isän kanssa idea, että lähdettäisiin vähän kävelemään. Viime viikolla käveltiin neljä päivää ja 71 kilometriä. Yksi yö kului ulkosalla, kaksi lämpimissä autiotuvissa. Saatiin nauttia maisemista niin vesi- ja lumisateessa kuin myös auringonpaisteessa ja pakkasessa.



Edellisellä viikolla ompelin rinkalleni uuden sadesuojan, joka osoittautui tismalleen samanväriseksi kuin puihin maalatut reittimerkit.





Polulla ei onneksi ollut ruuhkaa, rauhassa sai kulkea. Ja ne harvat muut kulkijat olivat kaikki niin ystävällisiä.



En muistanut, kuinka kivaa vaeltaminen on, mutta nyt muistan. Yritän lähteä useammin retkelle, vaikka lyhyemmällekin. Olen haeskellut sopivia kohteita lähempää ja luulen pakkaavani rinkan taas pian. Pitkien matkojen kävely metsässä on nyt juuri sitä, mitä kaipaan tässä sekavassa maailmassa.
 

maanantai 14. syyskuuta 2015

sitä ja tätä

Syksy tuli vaihtelevissa merkeissä. On ollut huolta ja epätietoisuutta, mutta kuitenkin myös niitä älyttömän kivoja hetkiä, esimerkiksi eilinen leipominen  viisivuotiaan veljentytön kanssa ja toissapäivän hämäräkutsut. Olen suhannut edestakaisin, pohtinut gradua ja maailmanmenoa, yrittänyt hankkia vähän rahaa. Langat ja puikotkin kaivoin esille.


Snurren lahjakortilla hankin viime kesänä kaksi viljapellonväristä alpakkakerää, ja nyt tein niistä itselleni lapaset. Peukalot tein kaksinkertaisina, ranteisiin kirjoin pienet sydämet.


Innostuin myös maaliskuussa aloittamistani sukista. Sain monta jämäkerää kulumaan loppuun ja kokonaisuudesta tuli värikäs muta ihan harmooninen. Nämä aion lähettää SPR:n kautta tervetulosukiksi turvapaikanhakijalle.


Kesäisellä Viron-reissulla osuttiin Tarton kierrätyskeskukseen, josta ostin mm. eurolla kolme kukkaverhoa. Yhdestä tein kassin.

 
Kukkia on näkynyt myös muualla Eräänä sumuisena iltana lenkkeilessäni löysin tieni pitkästä aikaa Haltialaan, ja edessä siinsi pelto täynnä auringonkukkia, joita saa vapaasti poimia. Lenkkeilessä kukkien kantaminen oli hieman haastavaa, joten palattiin paikalle reilun viikon päästä ja haettiin vähän koristusta pippaloihin. 

Kohta voisin taas lähteä lenkkeilemään, mitäköhän tällä kertaa löytyisi? Sen jälkeen olisi hyvä saada vähän nukuttua, sillä työpäivä alkaa kello 23.

keskiviikko 26. elokuuta 2015

mitä tein















Heinäkuussa matkasin pitkin maita ja mantuja, elokuussa olen kiertänyt metsiä rastien ja marjojen perässä. Olen tavannut kivoja tyyppejä, nähnyt tuttuja ja uusia upeita paikkoja, keittänyt monta kymmentä pulloa mehua ja vatkannut aika monta lettutaikinaa. Olen juossut kilometritolkulla illan pimetessä, pysähtynyt uimarannalle iltarastien jälkeen, syönyt jäätelöä laiturilla. Jännittänyt sairaaloita, ajanut kiemuroita hiekkateitä ja liian suoria moottoriteitä, haistanut kypsyvän viljan niin kotona kuin kaupungissakin. Silittänyt kissoja paljon, neulonut vähän. Paennnut maailmaa lukemalla, vaikka maailma on ollut hyvä.

tiistai 30. kesäkuuta 2015

kesäkuu








Alkukesän kauneus on pakahduttanut, ja jos kesäkuuta kuvailisi yhdellä sanalla niin se sana voisi olla viinitermi täyteläinen. Kesäkuussa on ollut jos jonkinlaista menoa ja reissua ja tekemistä ja aika on kiitänyt huimaa vauhtia, kun on koko ajan ollut niin kivaa. On ollut paljon lempikukkia ja niiden tuoksua, niin paljon että oikein harmitti kun kaikkien pitää kukkia samaan aikaan eikä ennätä nauttia yhdestä kukasta kerrallaan. On ollut leiri, jonka ohjelmasta vastasin ja jonka lähellä oli mahtava näköala, on ollut suunnistusta ja onnistunut jukola ja suunnistuskoulua, on ollut töitä; sellaisia jotka tuntuvat työltä ja myös niitä jotka eivät tunnu. Juhannuksen teemana oli ruoka ja rentoilu. On ollut hyviä kirjoja ja monta hyvää kirjastoreissua. On ollut hienoja ja haikeita hetkiä, ja sellainen on varmasti edessä myös huomenna. Eilen ja tänään on ollut ihan loistavia hetkiä: eilen oltiin piknikilla Alppipuiston kallioilla herkkueväin ja shamppanjalla varustautuneena ja oli kivoja kavereita ja kesä niin kaunis. Tänään taas lähdin iltarasteille, matkalla satoi kaatamalla enkä jotenkin olisi jaksanut lähteä metsään mutta kesäsade oli lämmin ja sateella suunnistus sujui loistavasti.

Toivon myös heinäkuun olevan täyteläinen.

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

vihreän keskellä










Toukokuu, lempikuukauteni. Siihen on mahtunut vaikka mitä lempitekemisiä: suunnistusta, leipomista, metsässä haahuilua, juhlien järjestämistä, Tartossa kävelemistä. Ja mikä toukokuussa on niin parasta: valkovuokot, sinivuokot, hiirenkorvat, valoisat aamut ja illat, kukkivat puut, iloiset ihmiset, synttärit ja se, että koko kesä on edessä. Kevään tuoksu.

Synttärinäni sain valmiiksi piknikpeiton, ja se otettiin heti mukaan kun lähdettiin katsomaan kirsikankukkia. Päältä peitto on tilkkuja ja alla on vanhaa fleecehuopaa. Tähän oli alunperin vähän erilainen visio mutta toimii sen noinkin ja käytän sen toisen idean sitten toiste. 

Tänä keväänä olen päättänyt, että minulla ei ole kiire. Ei mihinkään.Joku voisi kutsua tätäkin viikkoa kiireiseksi, kun on töitä ja monta lukematonta tenttikirjaa ja junailua paikasta toiseen ja valmisteluja viikonlopun hassua reissua varten ja kesäleirin suunnittelua, mutta ei, minulla ei ole kiire, joskus on vaan enemmän asioita tehtävänä. Aina on aikaa mennä metsään, sillä siitä tulee parempi mieli ja asioiden tekeminen sujuu sen jälkeen paljon joutuisammin, ja aina on aikaa nähdä kavereita, jos niin haluaa. Kiire on hassu sana ja sitä viljellään mielestäni ihan liikaa.

torstai 30. huhtikuuta 2015

minä ja keltainen

Keltainen on minun voimavärini. Haluan vähän avata suhdettani keltaiseen, kuvituksena keltaisia löytöjä viime viikoilta.

Ollaan oltu kavereita keltaisen kanssa varmaan aina. Pitkään harmittelin sitä, että keltaisia vaatteita oli tosi vaikea löytää, ainoat vaihtoehdot tuntuivat olevan pastellinen tai sitruunankeltainen, kun minulle sopiva keltainen on kirkas, voimakas, lämmin ja vähän jopa oranssihtava. Neljä vuotta sitten ostin kalliin talvitakkini täysin heräteostoksena, kun näin kaupan ohi kävellessä jotain keltaista; ensimmäinen keltainen talvitakki ikinä. Se oli siihen astisen elämäni toiseksi kallein ostos, mutta erittäin hyvä sellainen sillä se on värillään ja käytännöllisyydellään ilahduttanut jo neljä takkikautta.

Jo lapsuudesta tutun mallisia henkareita Kontista ja Fidasta, yhteensä 0,85e.

Se keltainen takki taisi olla alkusoittoa, sillä sen jälkeen keltaisten vaatteiden ja muidenkin asioiden saaminen on muuttunut paljon helpommaksi. Ja juuri sitä minulle oikeaa keltaistakin on alkanut kaupoissa näkemään. Mutta keltainen takki tuntuu yhä välillä melkein huutomerkiltä, kun harmaana aamuna astun junasta mustatakkisten ihmisten mereen. Mutta minut on ainakin helppo löytää ihmisten joukosta. 

Pöytäliina kotikulmien Manna-kirppikseltä.

Kotona on paljon keltaista: lakanoita, pöytäliinoja, astioita, purkkeja, lankaa, kaikenlaista. Jossain vaiheessa taisin ihan kunnolla hamstrata lankaa tai kangasta, jos jostain vain ikinä löytyi oikeaa sävyä. Nyt keltaisen statuksen noustua ei enää tarvitse, luotan että keltaista löytyy vielä huomennakin.

Enemmänkin oranssi kangas Maunulan Fidan mylläkkäpäiviltä, jonne eksyin ihan vahingossa lenkkeillessäni Keskuspuistossa.

Haaveilen keltaisesta seinästä kotiin. Vielä täällä se ei ole mahdollista, mutta ehkä lähitulevaisuudessa. Joku ihanan aurinkoinen tapetti, jota voi pysähtyä katsomaan ja joka tuo auringon koko huoneeseen ja mieleen. Vielä en tiedä mikä se olisi, mutta aika näyttää.

Pieniä kukkatyynyliinoja Lahden Kissankulmasta, 0,8e. Kivaa trikoota Eurokankaasta ja pussilakana Launeelta.
 
Kotitaloni on väriltään keltainen, ja sen pihalla olen jo pienenä keinunut keltaisessa keinussa, jalassa keltaiset kumisaappaat ja kaulassa keltaiset helmet. Eilisen pitkän reissupäivän kuljin keltaisessa takisssa ja tennareissa, takin alla keltainen neule ja kaulassa itse tehty keltainen Baktus. Mitä sitä hyvää väriä vaihtamaan, keltainen on ja pysyy.

Tietoja minusta

Oma kuva
Mä elän ja teen kaikkea kivaa. Teen käsitöitä ja askartelen, pidän kielistä ja kirjallisuudesta, rakastan matkustamista ja kotona olemista. Hikoilen suunnistaen, juosten ja hiihtäen, ja tykkään tämän maailman ihmettelystä. Ja joskus aina kirjoitan näistä jutuista.