tiistai 17. marraskuuta 2015

tampereen ja tallinnan tuliaiset





Oli kyllä niin kivaa käydä Tampereen kädentaitomessuilla. Sain ihan hirveästi uutta innostusta kaikkeen käsillä tekemiseen, kun näki niin paljon ihania värejä, materiaaleja, hauskoja tuotteita. Ja tietysti ihmisiä, joilla oli päällään huimia itse tehtyjä vaatteita. Ihmismäärä ei kumma kyllä ahdistanut, mutta ihan oman jaksamisen kannalta kaksipäiväinen messureissu ei olisi mitenkään huono idea, kun nähtävää oli niin valtavasti. Ostokset olivat harkittuja ja hyvä niin, voi hyvillä mielin lähteä ensi vuonnakin. 

Ekana ostin saippua-alustan Birgitan pajasta. Alustoja oli messuilla tarjolla vaikka minkälaisia, tässä puhutteli väri ja hauska muoto. Ollaan luovuttu kotona kokonaan nestesaippuasta, sillä vaikka ei olla ikinä itse ostettu palasaippuaa, sitä on nytkin noin kymmenen palaa odottamassa käyttöä ja todella hitaasti palat kuluvat. Jostain sitä saippuaa on vain ilmestynyt joten käytetään sitä sitten.  

Messuiltiin kolmen hengen voimin ja loput ostokset tein vasta sitten, kun oltiin kierretty kaikki hallit läpi ja yksi oli jo lähtenyt kotia kohti. Lankavalta ostin kilon keltaista trikookudetta yhtä mattoviritelmää varten, ja Rintalan luomutilalta kaksi vyyhtiä Ilo ja Suru- sukkalankaa. Paksut sukkalangat alkoivat olla varastossani jo aika vähissä, joten nyt tuli täydennystä ja samalla myös värjättävää. 

Viikonloppuna käväistiin myös Tallinnassa meijän kivojen naapureiden kanssa. Tuliaisiksi toin taas neilikoita, toivottasti ne kestävät taas vähintään kuukauden. 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tietoja minusta

Oma kuva
Mä elän ja teen kaikkea kivaa. Teen käsitöitä ja askartelen, pidän kielistä ja kirjallisuudesta, rakastan matkustamista ja kotona olemista. Hikoilen suunnistaen, juosten ja hiihtäen, ja tykkään tämän maailman ihmettelystä. Ja joskus aina kirjoitan näistä jutuista.