sunnuntai 20. elokuuta 2017

kakku ja kukkia




Meillä juhlittiin viikko sitten synttäreitä, ja tein ehkä maailman tai ainakin tämän kylän kauneimman kakun. Toiveena oli mustaherukkajuustokakku, joten toiveesta toimeen. Reseptiksi otin melkein ensimmäiseksi netissä vastaan tulleen ohjeen Valiolta. Koska en ikinä osaa noudattaa ohjeita ihan pilkulleen, vaihdoin pohjan kaurakeksit digestiveihin, ja koska liivatteen määrä ohjeessa tuntui aika isolta, lisäsin täytteeseen vähän enemmän sekä herukoita että kermaa, ja hyvä kakku tuli. Koristelussa lähdin aika runsaalle linjalle, kun puutarha on nyt koristeita täynnä: sekä musta- että punaherukoita, mustaherukan lehtiä, krasseja ja kehäkukan terälehtiä.

Nämä juhlat olivat aika myrskyisät. Ensin söimme kaupungilla ravintolassa, sitten tulimme kotiin saunomaan. Saimme ihailla salamoita ja säikkyä niiden pauketta, laskea kuinka kaukana ukkonen on ja uskaltaako nyt mennä paljuun. Lämmin palju kaatosateessa oli aika vinkeä kokemus, samoin salamoiden katselu saunan terassilta. Viimein myrsky meni reilusti kauemmas ja uskaltauduimme palaamaan saunalta sisälle. Toin kakun pöytään ja äkkiä siitä oli enää puolet jäljellä.

torstai 3. elokuuta 2017

Miikkulassa

Hylätyt paikat ovat kiehtovia. Jotenkin se pysähtynyt tunnelma ja ajatus siitä, mitä kaikkea siinä paikassa onkaan aikoinaan tehty, saa mielikuvituksen villiintymään ja nostalgiatunteen syttymään. Ehdin onneksi käymään Kruunuvuoressa ennen hylättyjen huviloiden purkua, siellä oli samaa tunnelmaa kuin tämän kesän kohteessa, Miikkulassa. 



Kotimaisista tv-sarjoista ehdoton suosikkini on ollut vuosina 2007-2012 esitetty Karjalan Kunnailla. Sarja kertoo Kolin juurella sijaitsevan kuvitteellisen Miikkulan kylän elämästä. Sarjassa on aina kesä, esimerkiksi ensimmäisen tuotantokauden 12 jaksoon mahtuu kaksi kesää. Erityisesti pidän sarjan kuudesta ensimmäisestä jaksosta, olen katsonut ne lukemattomia kertoja, varsinkin jos talvella on ollut ikävä kesää tai on jostain syystä harmittanut.

Sarjan kuvauksia ja muitakin tuotantoja varten Kontiolahden Kontioniemeen rakennettiin kokonainen elokuvakylä. Alue oli aikaisemmin ollut varuskunnan kantahenkilökunnan asuinalue, täynnä yksitasoisia 40-luvulla rakennettuja paritaloja. Karjalan Kunnaiden pyöriessä televisiossa kylä oli suosittu matkailukohde ja siellä järjestettiin kierroksia lavasteissa. Viimeiset viitisen vuotta kylä on kuitenkin ollut hylättynä ja purettaneen pian Kontioniemen uuden asuinalueen tieltä. Halusin nähdä Miikkulan, joten oli parasta mennä sinne tänä kesänä, kun ensi kesänä sitä ei välttämättä enää ole.



Oikeastaan etsimme Miikkulaa jo talvella 2016, mutta kiireisellä aikataululla ja huonolla ennakkovalmistautumisella. Lisäksi lumi vaikeutti kulkemista, sillä alueen teitä ei oltu aurattu. Hiihtoladulta puiden välistä näin kuitenkin vilauksen kylästä ja päätin palata paikalle uudestaan paremmalla ajalla. Jotenkin tämä myös vahvisti mielikuvaani Miikkulan ikuisesta kesästä, kun emme kerran edes löytäneet paikkaa talvella.

Palasimme etsimään Miikkulaa Jukola-reissulla, aurinkoisena kesäkuun päivänä. Opastekylttejä Suomen filmikylään ei enää ollut, piti suunnistaa ilman. Löysimme Kauppatien, jonka arvelin johtavan kylän kaupalle, sillä sarjassa Kaisan kauppaa esittänyt rakennus on ymmärtääkseni ollut ihan oikeastikin joskus kauppa. Muutaman sadan metrin päässä tie oli suljettu puomilla ja se tuntui lupaavalta; nyt meidän on pakko olla lähellä. Jätimme auton puomille ja jatkoimme jalan jo hieman metsittynyttä tietä eteenpäin. Ja kyllä, olimme tulleet Miikkulaan!





Ensimmäisenä vastaan tuli pikkuinen tsasouna (jossa majaili  hieman ärtynyt orava) ja seuraavana vaaleansininen Kirstilä, joka olikin vain puolikas talo tai oikeastaan vain julkisivu.  


Kirstilän vieressä oli komea pappila, mutta tarkastellessamme sitä lähempää saimme yllättyä: kauniin vanhan hirsitalon kuoren alta löytyikin samanlainen matala mineriittilevyillä päällystetty valkoinen talo, jollaisia alueen muutkin talot olivat. Todella taitavasti naamioitu talo, ei olisi tullut mieleenkään, etteikö pappila olisi oikeasti ollut vanha.



Etäämmällä olevat talot olivat ihan vain valkoisia, mutta kylän keskusaukiota lähinnä olevat talot oli kaikki maalattu ja naamioitu. Sisällä niissä oli vaikka mitä tavaraa, rekvisiittaa,filmikeloja ja muuta ja paritalon kaksi asuntoa oli monessa talossa yhdistetty. Osa vähän kauempana olevista taloista oli selkeästi viimeisten asukkaidensa jäljiltä: asunnot olivat tyhjiä ja siistejä ja asunnon paperit oli jätetty tiskipöydälle tai ikkunalaudalle. Hetkeen ei taloissa ole taidettu asua, kun seinänvierustat kasvoivat koivua ja pyykkitelineet seisoivat jo aika korkeassa pusikossa. Sanottakoon, että kaikista taloista oli lukot poistettu ja monessa oli ovi sepposen selällään, joten ei tuntunut mitenkään erityisen väärältä kurkistaa niihin sisään.


Kylän keskusaukiolla, Kirstilää ja Pappilaa vastapäätä olikin sitten kauppa sekä baari/kahvila. Molemmat olivat aikamoisessa sekasotkussa.





Maikin talosta ei ollut paljoa jäljellä.


Lähimmät asutut talot olivat vain muutaman sadan metrin päässä, mutta Miikkulassa oli täysin hiljaista ja pysähtynyt tunnelma. Vain pari kertaa auto tai polkupyörä ajoi kylän läpi, muuten ei näkynyt mitään liikettä. Hiljakseen kiersimme taloja auringonpaisteessa, katselin maisemia ja sijoitin mielessäni sarjan tapahtumia paikoilleen. Panin myös merkille, miten kuvakulmilla kylä on saatu suuremmaksi kuin se todellisuudessa onkaan. Sarjassa ei esimerkiksi koskaan suoraan näytetä, että kauppa ja baari/kahvila olisivat samaa rakennusta.



Olen tyytyväinen, että sain nähdä Miikkulan. Nyt Karjalan Kunnaiden katsominen on entistäkin mielenkiintoisempaa, kun olen nähnyt ympäristön oikeasti. Ja mikä parasta, vaikka kyseessä on lempisarjani, minulla on edelleen kolmas tuotantokausi näkemättä, kun sitä ei aikaisemmin ollut saatavilla ja tv-esityksen aikaan minulla ei ollut televisiota. Nyt on lahjaksi saatu DVD ja vielä kahdeksan jaksoa näkemättä.

Jos haluat nähdä tyhjentyneen Miikkulan, kannattaa mennä vielä tänä kesänä, sillä tämä voi olla ikuisen kesän kylän viimeinen kesä. 

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

neuloin









Oikeaa ja nurjaa, 7 veljestä ja Alaskaa. Siinä tämän vuoden neulomiset lyhyesti sanottuna, ei mitään erityisiä tekniikka- tai lankakokeiluja. Erityisimmän käsityön tittelin saavat kuitenkin sydänsukat, jotka tein ystävälleni lahjaksi heidän häidensä teemaväreissä. Kerrankin kirjoneule tuli valmiiksi asti, sillä ainakin yhdet kirjoneulesukat ovat olleet taas syksystä asti kesken. Seuraavat sukat taitavatkin valmistua sopivasti elokuuksi kypsän viljan värisinä. Joululahjoillekin voisi jo kohta suoda pienen ajatuksen, varsinkin kun neulomistahti näyttää nykyään kovin hitaalta.

lauantai 22. heinäkuuta 2017

puoli vuotta myöhemmin

Olen miettinyt kirjoittamista viimeisen puolen vuoden aikana enemmän kuin koskaan ja kuinka paljon olen kirjoittanut? En juuri yhtään. On kuitenkin paljon sellaisia asioita ja tapahtumia, jotka haluan muistaa, ja teksti ja kuvat auttavat siinä suuresti. Haluan palata tiettyihin paikkoihin ja ajatuksiin myöhemminkin, joten nyt vain aloitan jostain ja jatkan siitä eteenpäin. Huspois kirjoitusmöröt!

Vuosi alkoi La Palmalla. Saari oli vihreä ja hiekka mustaa, tiet liian kiemuraisia mahalleni. Syötiin ja juotiin liiankin kanssa, käytiin luontoretkillä ja saaren pääkaupungissa, luin paljon. Nuo kirjat tuovat edelleen hymyn huulille kun muistan, millaisessa ympäristössä sain ne lukea.


 







Tein matkalla muutamia huomioita:

  • All-inclusive on ihan mahtava konsepti, varasimme jo seuraavan all-inclusive-matkan vuodenvaihteeseen.
  • Kun syö joka päivä kolme kertaa mahtavassa buffetissa, vasta noin viidentenä päivänä saattaa ymmärtää, ettei joka kerta tarvitse syödä itseään ähkyyn asti.
  • Vaikka tarjolla oli kaikkea mahdollista taivaan ja maan väliltä, moni aikuinen turisti söi pelkästään ranskalaisia ja  pastaa jauhelihakastikkeella. Makunsa kullakin.

Nyt saa kirjoitustulppa luvan olla auki, jatkoa seuraa.

Tietoja minusta

Oma kuva
Mä elän ja teen kaikkea kivaa. Teen käsitöitä ja askartelen, pidän kielistä ja kirjallisuudesta, rakastan matkustamista ja kotona olemista. Hikoilen suunnistaen, juosten ja hiihtäen, ja tykkään tämän maailman ihmettelystä. Ja joskus aina kirjoitan näistä jutuista.