tiistai 31. joulukuuta 2013

vanha ja uusi vuosi






Joulu meni kivasti, ja sen jälkeen on ollut toinen toistaan ihanampia lomapäiviä: päämäärätöntä blogisurffausta, keskeneräisten ja uusien käsityö- ja askartelujuttujen tekemistä, kirjeiden kirjoittamista, suklaata ja liikkumista, kivoja ihmisiä, uusi kahvila, elokuva ja pitkälle venynyt ravintolailta. Olo on onnellinen.

Askartelu-/käsityö-/tietokonehuonetta kaivellessani löysin pari virkattua ympyrää, joista oli tarkoitus tulla heijastimia. Halusin lähettää yhden kirjeen mukana jonkun pienen lahjan, ja heijastimet ovat aina tarpellisia. Kaivelin täpötäysiä kirjontalankalaatikkoa ja -purkkia, ja niin syntyi värikäs heijaastin, sitten myöhemmin vielä toinenkin.


Kuten varmaan moni muukin, olen pohdiskellut tätä mennyttä vuotta. Itselläni on ollut hyvä vuosi: paljon tärkeitä ihmisiä ja tapahtumia, monta ulkomaanreissua (kuusi Viroon, yksi Puolaan ja yksi Saksaan), elämyksiä luonnon ja liikunnan parissa. Ensi vuonna haluan nauttia elämästä entistäkin enemmän, ja sitä silmällä pitäen kirjaan ylös kolme tavoitetta, jotka kaikki osaltaan tekevät elämästä hauskempaa. Ensi vuonna haluan:

- käydä useammin  kivoissa kahviloissa ja ravintoloissa, sekä yksin että ystävien kanssa

- jatkaa lenkkeilyä ja löytää samalla uusia hienoja paikkoja

- käydä useammin saunassa, erityisesti haluaisin kesällä jonnekin    järvenrantasaunaan, kun viime kesänä sellaista tilaisuutta ei tullut


Hyvää uutta vuotta 2014!

perjantai 20. joulukuuta 2013

lomamieli ja sen virta









Viikko sitten kirjoitin kahteen asti tämän vuoden viimeistä opiskelujuttua, romaani- ja elokuva-analyysiä viroksi. Seuraavana päivänä alkoi loma ja sunnuntaina lähdettiin Tarttoon. On jotenkin uskomatonta, miten alle 300 kilometrin matkaan saa kulumaan kahdeksan tuntia, mutta matkustusvälineitä mahtuukin matkaan aika liuta. Juna, raitiovaunu, laiva, taas raitiovaunu ja viimeisenä bussi.

Oli niin hyvä olla siellä taas. Nähdä tutut talot ja maisemat, käydä tutuissa paikoissa syömässä ja juomassa ja muistella kaikkia kivoja hetkiä ja toilauksia. Tuntea tuttu tuoksu yliopiston käytävillä, kuulla Wernerin oven narahdus ja jälleen haltioitua kakkuvalikoimasta. Haikeaakin oli, lempilounaspaikkamme teki jo viime keväänä hidasta kuolemaa, ja nyt se oli kokonaan kadonnut.

Kolmen yön matkalla luin kolme kirjaa, vaikka suurin osa päivästä kuluikin kaupungilla. En ollut varautunut tarpeeksi monella kirjalla, mutta onneksi on kirjasto ja kirjastokortti. Kun on monta kuukautta lukenut lähes ainoastaan pakollisia kirjoja, äkillinen vapaus saa lukutoukan innostumaan. Pidin Taivaslaulusta, se on kauniisti kirjoitettu.

Ennen matkaa lähetettiin liuta joulukortteja, joiden joulutoivotukset on painettu Tarton trükimuuseumissa pari vuotta sitten. Harmittavasti K alkoi painamisen jälkeen näyttää erehdyttävästi R-kirjaimelta, ja kortit jäivät odottamaan jatkojalostusta. Nyt tein sitten K:t leimaamalla, ja kortit pääsivät matkaan, vuoden suunniteltua myöhemmin.

Tänään oli vuoden viimeinen partiotapahtuma, nähtiin leffateatterissa Me ollaan parhaita, jota suosittelen ihan kaikille. Tuli hyvä mieli. Leffan jälkeen tultiin kotiin ja tein viimein piparitaikinan. Juuri taikinanteko on mielestäni parasta piparien leivonnassa: mausteiden tuoksuttelu, siirappi, valmiin taikinan maistelu.

Huomenna menen katsomaan Vanhan joulumarkkinat ja hakemaan töistä joulusuklaat. Lauantaina juhlitaan neljää ihanaa yhteistä vuotta, ja sitten onkin jo joulu.

perjantai 6. joulukuuta 2013

syksyn luentojen satoa

Enää pitäisi jaksaa lukea kahteen tenttiin ja kirjoittaa yksi analyysi, sitten olisi syksyn opinnot tehtynä. Syksyni on ollut tuottelias niin opintopisteillä kuin neuleillakin mitattuna, sillä luennoilla on tullut valmiiksi vaikka mitä:

Lastenpipoja hyväntekeväisyyteen,kohde on vielä tarkemmin määrittelemättä mutta tuleehan niitä kaikenlaisia keräyksiä ennemmin tai myöhemmin.

Äitin joululahjasukissa kesti pieni iäisyys, mutta nyt ne ovat valmiit ja ikivanha Step käytetty.


Edellisen, hävinneen juhlahuivini tilalle tein samanlaisen, mitä nyt vähän isomman huivin kuin viimeksi.


Edelliset alpakkalapaset pääsivät jo hajoamaan, mutta onneksi tekeillä oli jo uudet pienistä jmäkeristä. Edellisistä kokemuksista viisastuneena tein peukalot kaksinkertaisina, josko ne nyt kestäisivät vähän pidempään hajoamatta.


Kesällä 2009 värjäilin enemmänkin lankoja kasiväreillä, ja nyt tuli viimein käyttöön koivunlehdillä värjätty 7 veljestä. Sukkien mallineule on Petäjä-sukista vähän muokattuna.


Tänään ohjelmassa olisi joulukorttien tekoa, tenttiinlukua, osakunnalla käväiseminen ja sitten viininmaistelua ja juhllien katselua asukastilassa.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tietoja minusta

Oma kuva
Mä elän ja teen kaikkea kivaa. Teen käsitöitä ja askartelen, pidän kielistä ja kirjallisuudesta, rakastan matkustamista ja kotona olemista. Hikoilen suunnistaen, juosten ja hiihtäen, ja tykkään tämän maailman ihmettelystä. Ja joskus aina kirjoitan näistä jutuista.