maanantai 16. tammikuuta 2023

joululahjoja

Ja niinhän kuluikin kaksi vuotta ilman kirjoitusta. Kaikenlaista olen kuitenkin tehnyt, joten kirjoittelempa nyt ihan tuoreimmista jutuista.

Joululahjojen suhteen oltiin ihan kohtuuhyvin liikkeellä ajoissa, suurin osa oli oikeasti tehty valmiiksi ja paketoitukin ennen joulua. Kahta sukkaparia piti vielä hieman neuloa, mutta nekin ennättivät valmiiksi ihan ajoillaan.

Jo pitkään oli ollut ajatuksissa tehdä kynttilöitä, kun niihin tarvittavia materiaaleja oli päässyt kertymään. Työläintä olikin miettiä sopivia kynttilämuotteja ja laittaa sydänlangat ja mahdolliset tiivistykset valmiiksi ennen sulatussessioita. Käytettiin glögipurkkeja, vessapaperirullanhylsyjä ja muutamaa valmista, kynttilöille tarkoitettua astiaa. Vessapaperirullat eivät ihan toimineet toivotusti, mutta kaksi viidestä yrityksestä kuitenkin onnistui. Kaikki käytetty kynttilämassa oli kierrätettyä vanhoista kynttilänlopuista, joista osa oli kohta viisitoista vuotta sitten kuolleen mummini keräämiä. Aika tavaran kaupittelee, vai miten se nyt menikään...Kuvassa osa tuotoksista, ja osa steariinista kului myös sytykeruusuihin. Saatiin käytettyä kaikki vanhat kynttiläjämät, vaan kuinkas sitten kävikään: jostain syystä joulunviettopaikassamme tuli puheeksi, että tarvitsisimmeko kynttilänjämiä. Juu, juuri tehtiin niistä uusia kynttilöitä. Paluukuormassa kotiin tuli edellistä huomattavasti isompi laatikko jämiä, joten taitaa kynttilähommat jatkua myös tänä vuonna.


Steariinipitoisten lahjojen lisäksi tein useamman villaisen lahjan:

Äitille neuloin jo kesän lämipimillä keleillä pitkät ja ohuet ranteenlämmittimet, ja kerroin, että osa niiden lämmöstä on juuri kesältä varastoitunutta. Lankana Fabel.


Lapsi pyysi useaan otteeseen kertomaan pajatontulle, että hän haluaa sateenkaarivillasukat. Sellaisethan pajatonttu sitten teki, kun oli ensin löytänyt sopivaa lankaa kierrätyskeskus Patinan lankalaarista.


Veljen perheen lapsille tein sukat harkituilla väriyhdistelmillä: toiselle keltamustat raitasukat Puuskupuh-tuvan väreissä, ja toiselle hänen partiolippukuntansa tunnusväreissä (musta ja oranssi). Ne valmistuivat vasta aatonaattona, joten kuva jäi ottamatta. Lankoina keltaisissa Arwetta&Hjertesock, mustoransseissa 7 veljestä.


Veljen sukat jäivät näköjään myös kuvaamatta, isoveljelle perussukat tähkänvärisestä Isoveli-langasta.

Isän sukkiin löytyi sopiva lanka myöskin Patinan laarista, oletan tämän olevan 7 veljestä. 


Nyt onkin sitten paljon kaikkea uutta tekeillä, mutta se onkin sitten oma juttunsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tietoja minusta

Oma kuva
Mä elän ja teen kaikkea kivaa. Teen käsitöitä ja askartelen, pidän kielistä ja kirjallisuudesta, rakastan matkustamista ja kotona olemista. Hikoilen suunnistaen, juosten ja hiihtäen, ja tykkään tämän maailman ihmettelystä. Ja joskus aina kirjoitan näistä jutuista.