tiistai 24. tammikuuta 2023

virkattu peitto

Taas on jotain valmista, tämä tahti ällistyttää itseni. Tosin kerrankin on aikaa eikä oikein pystymistä muuhun, niin mikäs siinä käsitöitä tehdessä. 


Vuoden alussa aloitin neuletöiden rinnalle virkatun vauvanpeiton. Sain useampi vuosi sitten tädiltäni jotain hänen vanhoja lankojaan. Osan olivat ötökät syöneet ja heitin ne pois, mutta kuusi kerää vanhaa Novitan Bambinoa vyyhditin ja laitoin talteen omaan lasipurkkiinsa. Sitten jompanakumpana koronapääsiäisenä värjäsin puolet keltaisiksi, koska lankalauantain perinteenä on meillä puuhata jotain lankojen parissa. Joko värjäillä tai tehdä ostoksia. Koska en ole laittanut mitään muistiin, ei ole minkäänlaista muitikuvaa, millä langat värjäsin, vaihtoehtoina taitavat olla Kool-Aid tai vanha Dylonin nappiväri. 


Olin aloittanut jotain tällaista jo aiemminkin, mutta silloin ongelmana oli liian kireä aloitusketju. Nyt tein aloitusreunan todella isolla (ehkä 8mm?) koukulla, ja nyt ei tullut sitten mitään ongelmaa. Ongelma tuli sitten vuoden toisella viikolla, kun virkkasin parina päivänä vähän liikaa, ja käsi kipeytyi. Silloin keskityin sitten ompeluhommiin ja loppuviikosta neulomiseenkin, ja vähitellen pääsin taas virkkaamaan. Peitosta tuli kivan kevyt ja ilmava ja myös yllättävän iso pingotuksen jälkeen. 


Virkattu siksakpeitto
lanka: Novita Bambino (100% merinovilla) 203 g
koukku: 3,5 mm
koko: n. 80 cm x 100 cm


Alkuvuosi on mennyt pitkälti siis sohvalla tai pöydän ääressä käsitöitä tehden ja kirjoja lukien ja kuunnellen. Taidan mennä jatkamaan. 

sunnuntai 22. tammikuuta 2023

kuiske

Olin pitkin syksyä luvannut lapselle, että teen hänelle villapaidan. Joululahjahommista selvittyäni valitsin Veera Jussilan Neulekekkerit-kirjasta Kuiske-paidan ja lähdin tutkailemaan, löytyisikö siihen sopivaa lankaa. Sopiviksi osoittautuivat sadan gramman kerät Regia Silkiä sekä Purl Sohon Linen quilliä. Kerät on ostettu ihan eri puolilta maailmaa, mutta väri niissä on niin sama, ettei sitä paljaalla silmällä oikein erota, enemmänkin erottaa materiaalieron, tuo pellava näkyy kauniisti neulepinnassa. 



Aloitin paitaa vuoden lopulla ja otin mukaan uudenvuodenreissuun. Paita neulottiin ylhäältä alas, enkä edelleenkään tiedä, mitä ihmettä jossain vaiheessa tapahtui. Neuloin koko helman valmiiksi ja aloitin hihoja, kun huomaisin, että hihoista oli tulossa täysin erikokoiset. Vaikka paitaa oli soviteltukin ahkerasti, vasta hihojen kohdalla huomasin, että noin 20 silmukkaa oli jäänyt poimimatta hihalangalle ja olinkin jatkanut niillä helmaa. Raglanlevennys oli omituisesti aika keskellä, mutta en ollut sitäkään sitten aiemmin huomannut. Ei siinä sitten muuta kuin purkamaan kolme neljäsosaa kaikesta neulotusta ja uusi yritys. Onneksi helma oli tosi nopea neuloa, ei turhia kavennuksia tai levennyksiä, vain hieman lyhennettyjä kerroksia ihan lopussa. 


En tietenkään tehnyt mitään mallitilkkua ja puikkokokokin oli vahingossa puolta numeroa ohjeen suositusta pienempi, mutta ihan hyvän kokoinen paidasta tuli. Tein koon 110/116 ja tämän talven paita menee ennemminkin neulemekosta.


Tein paitaan ohjeen mukaisen raidoituksen, mutta se ei varsinaisesti kyllä näy mitenkään. Kastellessani paitaa se tuli näkyviin.




Molemmat langat tuntuivat todelliselta luksusneulomiselta, ja mikä parasta, lapsi tykkää paidastaan. Loppuun vielä tiedot muistiin:

Kuiske, koko 110/116, kirjasta Neulekekkerit (Veera Jussila)

langat: Regia Silk 4-fädig 100 g ja Purl Soho Linen Quill 73g

puikot: 3mm pyörö, 2,5mm sukkapuikot



Ensimmäinen valmistunut neule tälle vuodelle!


lauantai 21. tammikuuta 2023

erään viikon ompeluhuumassa

Tänä vuonna on ollut rutkasti aikaa käsitöille, ja aika monta juttua on jo valmistunutkin tai on jo vähintään aika pitkällä. Tässä valmiita ommeltuja juttuja:

Kaksipuolinen tilkkupeitto lattialla makoiluun ja möngintään. Kankaista suurin osa on kirpparilta tai muuten kierrätettyjä, mutta pari taisi olla myös jostain Eurokankaan alelaarista vähintään kymmenen vuoden takaa. Välissä lisälämpönä ja -pehmikkeenä jostain tullut fleecehuopa, jolla ei sellaisenaan ollut oikein käyttöä.


Peiton ompelua nopeutti suuresti se, että olin valikoinut kankaita ja leikannut ja silittänyt tilkkuja jo viime keväänä. Tarkoitus oli silloin tehdä päiväpeitto, mutta totesin nyt niitä olevan tarpeeksi. Tälle sen sijaan on tarvetta tulossa, ja koekäyttökin on jo suoritettu viime viikonloppuna. 


Löysin kankaita myllätessäni yhden ehkä hieman kadoksissa olleen kangaskätkön, jossa oli pari pientä palaa oikein paksua Marimekon markiisia, tai ainakin tosi jykevän tuntuista puuvillaa. Ensimmäisen palan ompelin niin isoksi pussukaksi kuin vain mahdollista, kokoa tällä on 29 cm x 15 cm. Vuorikankaana on keltaista kukkakangasta, jota on myös peiton molemmilla puolilla. Sopiva vetoketjukin löytyi valmiina, mutta ompelutaidot sen kiinnittämiseksi vaativat edelleen hienosäätöä, jotta tekeminen olisi hieman sujuvampaa. 



Vastaan tuli myös yksi puhkinukuttu pellavatyynyliina, jonka toinen puoli oli jostain syystä kuitenkin ihan käyttökelpoinen. Ompelin siitä ohkaisen pyyhkeen.
 

Yksi ompelus on päässyt jo tositoimiin: Vanhasta kangaskassista tein perinteisen nyörillä suljettavan kässäpussin, jossa on nyt keskeneräinen virkkuutyö. Sain kassin ystävältä vuosia sitten, hän oli ommellut sen itse Ghanasta tuomastaan kankaasta. Kuosi oli ja on edelleen tosi mieluinen, ja runsaassa käytössä kassin sangat ja yläreuna hajosivat. Nyt totesin sen olevan liian pieni nykyisiin kassitarpeisiini, mutta kässäpussiksi juuri sopiva. 


Pari ommeltua juttua vaatii vielä viimeistelyä, ja tälle vuodelle on valmistunut jo yksi neulepaitakin. Lisää tulossa, ehkä jopa pian.

maanantai 16. tammikuuta 2023

joululahjoja

Ja niinhän kuluikin kaksi vuotta ilman kirjoitusta. Kaikenlaista olen kuitenkin tehnyt, joten kirjoittelempa nyt ihan tuoreimmista jutuista.

Joululahjojen suhteen oltiin ihan kohtuuhyvin liikkeellä ajoissa, suurin osa oli oikeasti tehty valmiiksi ja paketoitukin ennen joulua. Kahta sukkaparia piti vielä hieman neuloa, mutta nekin ennättivät valmiiksi ihan ajoillaan.

Jo pitkään oli ollut ajatuksissa tehdä kynttilöitä, kun niihin tarvittavia materiaaleja oli päässyt kertymään. Työläintä olikin miettiä sopivia kynttilämuotteja ja laittaa sydänlangat ja mahdolliset tiivistykset valmiiksi ennen sulatussessioita. Käytettiin glögipurkkeja, vessapaperirullanhylsyjä ja muutamaa valmista, kynttilöille tarkoitettua astiaa. Vessapaperirullat eivät ihan toimineet toivotusti, mutta kaksi viidestä yrityksestä kuitenkin onnistui. Kaikki käytetty kynttilämassa oli kierrätettyä vanhoista kynttilänlopuista, joista osa oli kohta viisitoista vuotta sitten kuolleen mummini keräämiä. Aika tavaran kaupittelee, vai miten se nyt menikään...Kuvassa osa tuotoksista, ja osa steariinista kului myös sytykeruusuihin. Saatiin käytettyä kaikki vanhat kynttiläjämät, vaan kuinkas sitten kävikään: jostain syystä joulunviettopaikassamme tuli puheeksi, että tarvitsisimmeko kynttilänjämiä. Juu, juuri tehtiin niistä uusia kynttilöitä. Paluukuormassa kotiin tuli edellistä huomattavasti isompi laatikko jämiä, joten taitaa kynttilähommat jatkua myös tänä vuonna.


Steariinipitoisten lahjojen lisäksi tein useamman villaisen lahjan:

Äitille neuloin jo kesän lämipimillä keleillä pitkät ja ohuet ranteenlämmittimet, ja kerroin, että osa niiden lämmöstä on juuri kesältä varastoitunutta. Lankana Fabel.


Lapsi pyysi useaan otteeseen kertomaan pajatontulle, että hän haluaa sateenkaarivillasukat. Sellaisethan pajatonttu sitten teki, kun oli ensin löytänyt sopivaa lankaa kierrätyskeskus Patinan lankalaarista.


Veljen perheen lapsille tein sukat harkituilla väriyhdistelmillä: toiselle keltamustat raitasukat Puuskupuh-tuvan väreissä, ja toiselle hänen partiolippukuntansa tunnusväreissä (musta ja oranssi). Ne valmistuivat vasta aatonaattona, joten kuva jäi ottamatta. Lankoina keltaisissa Arwetta&Hjertesock, mustoransseissa 7 veljestä.


Veljen sukat jäivät näköjään myös kuvaamatta, isoveljelle perussukat tähkänvärisestä Isoveli-langasta.

Isän sukkiin löytyi sopiva lanka myöskin Patinan laarista, oletan tämän olevan 7 veljestä. 


Nyt onkin sitten paljon kaikkea uutta tekeillä, mutta se onkin sitten oma juttunsa.

Tietoja minusta

Oma kuva
Mä elän ja teen kaikkea kivaa. Teen käsitöitä ja askartelen, pidän kielistä ja kirjallisuudesta, rakastan matkustamista ja kotona olemista. Hikoilen suunnistaen, juosten ja hiihtäen, ja tykkään tämän maailman ihmettelystä. Ja joskus aina kirjoitan näistä jutuista.