erään talon tarina
Aloitin blogini alun perin nukkekotiharrastusta varten. Viimeisimmän nukkekotikirjoituksen löysin vuodelta 2008, jolloin osallistuin kansalaisopiston nukkekodinrakennuskurssille. Rakensin ison talon, joka on edelleen samassa vaiheessa, sillä kurssia seuraavana syksynä aloitin opiskelun ja muutin Helsinkiin ja elämään tuli hurjasti kaikkea uutta. Samalta kurssilta ostin kuitenkin myös valmiit palat pieneen nukkekotiin, joka tulikin sitten valmiiksi ennen isoa taloa. Talo on joululahja veljentyttärelleni, ja rakennusprosessi on ollut ihan kiitettävän pitkä. Viime keväänä sain talon kasaan, syksyllä sain aikaiseksi ikkunan ja lattian, ja ihan viimeiset rakenteluhommat jäivät aatonaattoon.
Kirjat, kukka, kynttilät ja suklaat ovat vain kuvausrekvisiittana, mutta
kaikki tekstiilit ja huonekalut kuuluvat talopakettiin. Alakerran
tapetti on Tigerin askartelupaperia, yläkerrassa on jotain ikivanhaa
tähtikuvioista käsintehtyä paperia, jonka maalasin päältä valkoiseksi.
Lattialaudat ja ulkolaudoitus ovat pahvia, pönttöuuni on Pringles-tuubi.
Metalliset huonekalut löysin kirpparilta, puupöydän askartelukaupasta
Tartosta. Muu tavara on itsetehtyä.
En halunnut tehdä mitään kovin kiinteitä sisustusratkaisuja, sillä talon haltija on aika askartelija itsekin. Irtotavaralle hommasin säilytyspaikaksi muumipurkin.
Nyt on tyypeillä koti.
ihana retrokoti :)
VastaaPoista