keskiviikko 24. lokakuuta 2018

kaipaus ja gradupeitto

Tajusin kaipaavani blogin kirjoittamista ja sitä, että jossain paikassa on sekä kuvien että tekstin muodossa muistoja, joihin palata. En ole enää välittänyt kuvien ottamisesta niin paljon kuin ennen, kun se tuntuu vievän huomiota pois itse hetkestä, mutta kuitenkin toisaalta kuvien avulla niitä hetkiä voi elää yhä uudelleen. Puolensa aina kaikessa. 

Blogin kirjoittaminen jäi vähemmälle opintojen jäädessä taakse ja työelämän kutsuessa, jotenkin tuntui ettei ole enää annettavaa, kun on työpäivän aikana jo antanut itsestään niin paljon. Tällä viikolla viimeistään kuitenkin tajusin, ettei minulla tarvitse olla mitään muuta annettavaa kuin muistoja itselleni, niitä minä haluan tänne kerätä, ja jotenkin tämä kirjoittaminen on kuitenkin koko ajan kiehtonut. Blogin avulla teen itselleni enemmän näkyviksi niitä asioita, joista todella nautin, ja jotka joskus meinaavat unohtua. Monta kertaa olen selannut vanhoja juttujani ja hymy on taas noussut huulille; ai tuollaistakin olen joskus saanut aikaan, vau.

Vanhasta tottumuksesta olen näköjään ottanut kuvan liki jokaisesta käsityöstä, joka on valmistunut tässä välissä, alan niitä hiljalleen esitellä. Tuntuu, että nykyään neulon ihan murto-osan siitä mitä opiskeluaikoina, mutta yllättävän paljon on kuitenkin viime postauksen jälkeen syntynyt. Mutta mennään nyt sitten samantien asiaan, ensimmäisenä käsityö, josta löysin ensimmäisen kuvatodisteen vuoden 2015 helmikuulta ja joka valmistui maaliskuussa 2018: Gradupeitto.




Tiesin peittoa aloittaessani, että seuraavana lukuvuonna olisi edessä gradun kirjoittaminen. Jotenkin kai ajattelin, että jos kirjoittaminen tökkii, niin voin ainakin nähdä jotain edistystä tapahtuvan vähintään tässä peitossa. Loppujen lopuksi kävi kuitenkin niin, että gradu olikin melkein miellyttävä ja nopeasti valmistuva projekti ja peitto edistyikin paljon hitaammin. Monta kertaa muistan neuloneeni sitä lautapeli-illassa naapurien kanssa, tai kotona opiskelijakämpässä lukiessa. Vime keväänä keskeneräisyys alkoi ärsyttää, ja niin Gradupeitto valmistui kaksi vuotta gradun jälkeen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, ei ollut onneksi valmistuminen peitosta kiinni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tietoja minusta

Oma kuva
Mä elän ja teen kaikkea kivaa. Teen käsitöitä ja askartelen, pidän kielistä ja kirjallisuudesta, rakastan matkustamista ja kotona olemista. Hikoilen suunnistaen, juosten ja hiihtäen, ja tykkään tämän maailman ihmettelystä. Ja joskus aina kirjoitan näistä jutuista.