lauantai 22. heinäkuuta 2017

puoli vuotta myöhemmin

Olen miettinyt kirjoittamista viimeisen puolen vuoden aikana enemmän kuin koskaan ja kuinka paljon olen kirjoittanut? En juuri yhtään. On kuitenkin paljon sellaisia asioita ja tapahtumia, jotka haluan muistaa, ja teksti ja kuvat auttavat siinä suuresti. Haluan palata tiettyihin paikkoihin ja ajatuksiin myöhemminkin, joten nyt vain aloitan jostain ja jatkan siitä eteenpäin. Huspois kirjoitusmöröt!

Vuosi alkoi La Palmalla. Saari oli vihreä ja hiekka mustaa, tiet liian kiemuraisia mahalleni. Syötiin ja juotiin liiankin kanssa, käytiin luontoretkillä ja saaren pääkaupungissa, luin paljon. Nuo kirjat tuovat edelleen hymyn huulille kun muistan, millaisessa ympäristössä sain ne lukea.


 







Tein matkalla muutamia huomioita:

  • All-inclusive on ihan mahtava konsepti, varasimme jo seuraavan all-inclusive-matkan vuodenvaihteeseen.
  • Kun syö joka päivä kolme kertaa mahtavassa buffetissa, vasta noin viidentenä päivänä saattaa ymmärtää, ettei joka kerta tarvitse syödä itseään ähkyyn asti.
  • Vaikka tarjolla oli kaikkea mahdollista taivaan ja maan väliltä, moni aikuinen turisti söi pelkästään ranskalaisia ja  pastaa jauhelihakastikkeella. Makunsa kullakin.

Nyt saa kirjoitustulppa luvan olla auki, jatkoa seuraa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tietoja minusta

Oma kuva
Mä elän ja teen kaikkea kivaa. Teen käsitöitä ja askartelen, pidän kielistä ja kirjallisuudesta, rakastan matkustamista ja kotona olemista. Hikoilen suunnistaen, juosten ja hiihtäen, ja tykkään tämän maailman ihmettelystä. Ja joskus aina kirjoitan näistä jutuista.