Rakas kaupunki Tartto (tai Tartu, kuten sitä yleensä kutsun ja ajattelen) kutsui taas, Kevadpäeville. Kaupunkiin oli palannut moni muukin viime keväänä siellä opiskellut, ja oli riemuisia kohtaamisia. Vuosi välistä tuntui kadonneen: tuntui, että näiden ihmisten kanssa olisi ollut tekemisissä viimeksi eilen, kuin eläisimme edelleenkin vaihtokevättämme. Neljään päivään mahtui vaikka miten paljon: tuttuja ja uusia paikkoja ja ihmisiä, yölaulujuhla ja vappu, kaipausta ja onnellisuutta.
Miksi Tartto sitten on lempikaupunkini? Se on kaunis. Se on yliopistokaupunki, jossa opiskelijat tapahtumineen todella näkyvät. Se on juuri sopivan kokoinen: siellä törmää koko ajan tuttuihin, mutta tapahtumia riittää laidasta laitaan. Yhtenä päivänä lähdimme etsimään ystäviä koordinaateilla: "me istutaan tässä ulkona", ja kyllä, löysimme heidät. Neljässä kuukaudessa viime keväänä oppi tuntemaan suurimman osan kahviloista, ravintoloista ja baareista vähintään nimeltä, mutta silti tällekin reissulle riitti uusia paikkoja tutustuttavaksi. Helsinki on tässä suhteessa alkanut tuntua aivan liian isolta, paikkoja on niin paljon, ettei mihinkään ole tutustunut kunnolla enkä osaa suositella mitään paikkaa, jos joku sattuu kysymään.Eikä täällä kyllä tuttuihinkaan kovin herkästi törmää.
Vaikka neljän päivän aikana ehti tehdä vaikka mitä, silti kotiinlähdön aika tuli aivan liian pian, ja viimeinen ilta venyi ihan huomaamatta pikkutunneille saakka. Onneksi kotimatkallakin oli kuitenkin jotain kivaa tiedossa, sillä tapasimme vielä yhden ystävän Tallinnassa. Kahvilassa seuranamme oli myös suloinen Elvis, joka taisi kuulua henkilökuntaan.
Kiva lukea, että pidät Tartosta. Se on ollut minunkin koti- ja työkaupunkini, juuri näin: sopivan kokoinen ja aina löytyy jotain uutta.
VastaaPoista