lauantai 6. huhtikuuta 2013

tampereella





Pari viikkoa sitten vietin viikonlopun Tampereella. Kalenterissa oli pitkästä aikaa tyhjää, enkä ollut nähnyt veljeni perhettä pitkään toviin.  ja pian olinkin jo matkalla.

Tuliaisiksi vein veljentytölleni värikkäät helmet, sekä kankaisen kehyksen, johon taiteilimme sitten yhdessä  hienon teoksen. Palmusunnuntain kunniaksi myös pieniä suklaamunia hamppurättiin paketoituna.

Perjantain kiertelin kaupungilla, kirpputoreilla, kaupoissa, tutuissa paikoissa. Muumipeikkoakin kävin katsomassa, mutta Muumilaakso oli muuttanut muualle. Olisi ollut mahdollisuus shoppailla vaikka mitä, mutta ostokset jäivät vähiin. Tigerista löysin hauskoja teippejä, joista yksi pääsi jo käyttöönkin, kun muovinen kukkaruukku näytti ankealta.



Näyttääkö tavalliselta huonekasvilta? Se on sitruuna. Siemen on pistetty multaan syksyllä 2010 ja nyt oma sitruunapuumme on noin 40 cm korkea.

Leikkejä ja leluja, uusia ruokia ja Tampereen baareja, tärkeitä ihmisiä. Niistä syntyi kiva viikonloppu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tietoja minusta

Oma kuva
Mä elän ja teen kaikkea kivaa. Teen käsitöitä ja askartelen, pidän kielistä ja kirjallisuudesta, rakastan matkustamista ja kotona olemista. Hikoilen suunnistaen, juosten ja hiihtäen, ja tykkään tämän maailman ihmettelystä. Ja joskus aina kirjoitan näistä jutuista.