lauantai 11. tammikuuta 2014

lauantai-iltana











Ihanan pitkän loman viimeiset päivät. Ensi viikolla taas luennoille ja töihin, viikonloppuna retkelle. Vielä viime viikolla loman loppuminen ahdisti, mutta siihen auttoi uuden luentovihkon tekeminen. Sain joululahjaksi lahjakortin Teippitarhaan, ja uusilla teipeillä ja lehdistä leikatuilla sivuilla sain vihkosta oikein mieleisen. Ilmoittauduin tänään vielä parille mielenkiintoiselle vironkurssille, ja muutenkin kevät näyttää kivalta. Vähän ehkä stressaaavat harjoitustunnit maalis-huhtikuussa, mutta niistäkin olen jo kerran selvinnyt hengissä, joten miksen toistekin.

Nyt olen ollut muutaman päivän kotikulmilla, ja eilen käytiin ystävän kanssa Lahden kirppiskeskittymässä Launeella. Vaikka ensin näytti huonolta, löytyi lopulta kivoja juttuja. Lisää emalikippoja ja pirteää kangasta.

Neulonutkin olen. Kesällä aloitetuista 20 KyJy-työstä sain jouluun mennessä valmiiksi kymmenen, ja nyt on tullut jo kaksi lisää valmiiksi. Hahtuvaisesta istuinalusesta tuli juuri sopiva, ja se pääsee tositoimiin heti ensi viikonlopun retkellä. Itselle muistiin: 70 silmukkaa, puikot 8mm. Veljentyttö vihjasi ennen joulua, että jalassa olleet villasukat ovat ainot, jotka mahtuvat, joten pitihän sitä tätinä heti aloittaa sukkapari. Lanka superwash-villainen Lana Gatto Misina, puikot 3,5.

tiistai 7. tammikuuta 2014

erään talon tarina

Aloitin blogini alun perin nukkekotiharrastusta varten. Viimeisimmän nukkekotikirjoituksen löysin vuodelta 2008, jolloin osallistuin kansalaisopiston nukkekodinrakennuskurssille. Rakensin ison talon, joka on edelleen samassa vaiheessa, sillä kurssia seuraavana syksynä aloitin opiskelun ja muutin Helsinkiin ja elämään tuli hurjasti kaikkea uutta. Samalta kurssilta ostin kuitenkin myös valmiit palat pieneen nukkekotiin, joka tulikin sitten valmiiksi ennen isoa taloa. Talo on joululahja veljentyttärelleni, ja rakennusprosessi on ollut ihan kiitettävän pitkä. Viime keväänä sain talon kasaan, syksyllä sain aikaiseksi ikkunan ja lattian, ja  ihan viimeiset rakenteluhommat jäivät aatonaattoon.


 







Kirjat, kukka, kynttilät ja suklaat ovat vain kuvausrekvisiittana, mutta kaikki tekstiilit ja huonekalut kuuluvat talopakettiin. Alakerran tapetti on Tigerin askartelupaperia, yläkerrassa on jotain ikivanhaa tähtikuvioista käsintehtyä paperia, jonka maalasin päältä valkoiseksi. Lattialaudat ja ulkolaudoitus ovat pahvia, pönttöuuni on Pringles-tuubi. Metalliset huonekalut löysin kirpparilta, puupöydän askartelukaupasta Tartosta. Muu tavara on itsetehtyä.

En halunnut tehdä mitään kovin kiinteitä sisustusratkaisuja, sillä talon haltija on aika askartelija itsekin. Irtotavaralle hommasin säilytyspaikaksi muumipurkin.



 Nyt on tyypeillä koti.

lauantai 4. tammikuuta 2014

lomatekemisiä





Parina viime päivänä olen mieluiten neulonut värikästä hahtuvaa ja lukenut joululahjakirjaani, Tove Janssonin elämäkertaa Tee työtä ja rakasta. Jansson on kiinnostanut ja inspiroinut minua pitkään, niin taiteilijana, kirjailijana kuin yksityishenkilönäkin, mutta aikaisempia elämäkertoja en ole kuitenkaan saanut luettua.

Joululahjoista puheen ollen, isä toivoi itselleen villasukkia, mutta jouluksi en niitä kerennyt tekemään. Sopivaa lankaakaan ei ollut, ennen kuin keksin värjätä ruosteenväristä Jannea, jota ostin kilon silloin kun Oulunkylän Lankamaailma oli juuri avattu, eli muutama hetki on siitäkin vierähtänyt. Langasta piti tulla neuletakki, mutta mönkään meni ja sitten värikään ei enää puhutellut niin paljoa. Mutta onneksi on kool-aid! 

(viime illanistujaisissa päädyttiin muuten jostain syystä puhumaan kool-aideista ja sekoittamaan kannullinen vihreää mehua maisteltavaksi, ja täytyy sanoa ettei litku ollut niin kamalan makuista kuin olin kuvitellut)



Värjyksen lomassa tein muutakin, rahkavanukkaita Kotivinkin ohjeella, ja tuli oikein hyvää.


Värjäsin kolme kerää, vihreillä ja violeteilla kool-aideilla. Lopputuloksena oli selvästi aikaisempaa tummempia, suklaanvärisiä vyyhtejä, vaikka kuva saattaakin muuta väittää. Nyt on lanka, enää pitää tehdä siitä sukat.


Tietoja minusta

Oma kuva
Mä elän ja teen kaikkea kivaa. Teen käsitöitä ja askartelen, pidän kielistä ja kirjallisuudesta, rakastan matkustamista ja kotona olemista. Hikoilen suunnistaen, juosten ja hiihtäen, ja tykkään tämän maailman ihmettelystä. Ja joskus aina kirjoitan näistä jutuista.